Trakia Travels toivoo teille miellyttäviä hetkiä tutustuessanne muinaiseen Trakiaan www-sivuillamme!

Muinainen Traakia(Trakia) 7000 ekr.-300 jKr
Historian, mytologian, jumaltarujen ja musiikin Traakia; Orfeuksen, Dionysoksen ja Spartacuksen Traakia, suurenmoisten kulta- ja hopeaseppien Traakia.

Traakia on vanhimman eurooppalaisen kulttuurin keskus, jopa vanhempi kuin muinainen Kreikka. Traakialaiset hallitsivat valtaisaa aluetta: Egeian mereltä ( ent. Traakian meri) Karpaateille asti ja koko Vähä- Aasiaa. Kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoitti, että Traakialaiset olivat väkirikkainta kansaa maailmassa. Traakialaisen sivistyksen keskus oli Euroopassa, Balkanin niemimaalla, ja erityisesti nykyisen Bulgarian ja Pohjois-Kreikan alueella. Juuri siellä perustettiin ensimmäinen traakialainen valtio, Odrysien kuningaskunta 500 eKr, joka oli myöskin Euroopan ensimmäinen valtio.

Traakialaisessa kulttuurissa ei ollut kirjallisuutta, joten tämän kulttuurin jäänteet löydettiin verrattain myöhään, 1900-luvulla, ja siihen erikoistunut tutkimustyö perustuu pääasiassa arkeologisiin löytöihin. 

Kirjallisuuden tilalla kuvataide, erityisesti kulta- ja hopea aarteissa, toimi ”kirjallisena” kielenä. Traakialaiset olivat taitavia parantaja ja tunsivat alueen tuhansien eri mineraalilähteiden parantavan vaikutuksen. Alueella on mahtavia muistomerkkejä heidän kulttuuristaan, jotka on luokiteltu suojelukohteiksi UNESCO toimesta, tuhansia hautakumpuja lukuisine freskoineen ja patsaineen, muinaiskaupunkeja ja linnoja, ja äärettömät määrät kulta- ja hopea aarteita museoissa. Tässä syitä miksi tämä muinainen ja kaunis kulttuuri vetää puoleensa matkailijoita ympäri maailmaa. Traakialaista kulttuuria esiteltiin ensimmäisen kerran Suomessa viime vuonna (2000 tammi-helmi), Amos Anderssonin museon näyttelyssä.

Trakia Travels ®     

”MAAILMAN VÄKIRIKKAIN KANSA HINDUJEN JÄLKEEN” Orfeus

      Näillä sanoilla kuvasi historian isäksi kutsuttu Herodotos 400-luvulla eKr. traakialaisia, indoeurooppalaisia heimoja, jotka elivät 3. vuosituhannelta eKr myöhäisantiikkiin asti Mustaltamereltä (Pontos Euxinos) idässä Strymon-joelle lännessä sekä Karpaattien vuoristosta pohjoisessa Egeanmerelle saakka etelässä. Traakialaisia heimoja asui myös Bithyniassa ja Troaassa Vähän-Aasian luoteisosissa. He olivat vapautta rakastava kansa, jota Aleksanteri Suurikaan ei kyennyt alistamaan 300-luvulla eKr. Heidän soturimaineensa on ilmiömäinen roomalaisten vangitseman traakialaisen ylimyksen Spartacuksen ansiosta, josta tuli gladiaattori ja orjakapinan johtaja Italiassa ensimmäisellä esikristillisellä vuosisadalla. Traakialaisia palveli myös kunnioitettuina pretoriaaneina Rooman keisarin henkivartiostossa 100 – 200-luvuilla jKr. Traakit eivät luoneet yhtenäistä valtiota, vaan heillä oli useita dynastisten sukujen johtamia kuningaskuntia aina 400-luvulta eKr. viimeiselle vuosisadalle ennen ajanlaskun vaihdetta. He olivat yksi muinaisen Euraasian arvoituksellisimmista kansoista, jonka jäsenet uskoivat elävänsä siirtyäkseen haudan portin kautta tuonpuoleiseen maailmaan.

     He nimittäin uskoivat ruumiin ja sielun kuolemattomuuteen yhdessä. Tämä käsitys on johdettavissa traakialaissyntyisen opettaja-profeetan Orfeuksen (2. - 1. vuosituhat eKr.) opetuksista. Orfeus oli ensimmäinen traakialaisyntyisten Musaeuksen, Thamyriksen, Eleusiksen mysteerioiden perustajan Eumolpuksen sekä muiden antiikin kulttuurin keskeisten sankarien ohella. Mytologiassa Orfeuksen laulaessa säkeensä traakialaisperäinen musiikki herättää Muiston, joka on Tieto, joka puolestaan on jumaluus. Tämä jumaluus on Suuren Äitijumalattaren itsestään siinnyt poika. Äiti on Kosmos ja poika on Aurinko/Tuli. Kun nämä orfilaisuuden jumaluudet yhtyvät pyhässä mystisessä liitossa, näkymätön ja näkyvä maailma uusiutuvat. Poika, jota kutsuttiin kreikaksi Dionysokseksi ja lukuisilla eri nimillä traakian kielellä, kuolee härän olomuodossaaan hedelmöittääkseen Maan verellään ja syntyäkseen uudelleen sekä synnyttääkseen lapsensa. Tämä oli traakialaisten kuningas-pappi ja uskoon vihkijä.

Historian, legendojen ja mytologian Traakia, pyhien sanojen ja musiikin Traakia, on saanut ilmaisunsa hallitsija-pappiensa aarteissa. Tämän koodin avaaminen jatkuu.

HALLITSIJA

      Balkanin muinaisuudessa varhaisimmat todisteet hallitsijainstituutiosta ovat peräisin Varnan kuparikautiseen kalmiston keskeisistä osista 5. esikristillisen vuosituhannen lopulta. Maalliseen valtaan viitattiin kultaesinein, jotka valittiin rikkaasti varustettuihin hautauksiin merkkijärjestelmänä, joka viestitti ideologista funktiota. Haudoista 43 ja 36 – todellisesta ja symbolisesta hautauksesta – löydetyt arvonmerkit kuvastavat selvästi päällikkö-papin hahmoa.

Käsitys Taivaan ja Maan vuorovaikutuksesta, joka kehittyi traakialaiseksi orfismiksi kutsutuksi uskonnollis-poliittiseksi opiksi, muotoutui toisen esikristillisen vuosituhannen puolivälin jälkeen. Suullisesti välitetyn traanialaisen uskon perustana oli kahden elementin, auringon ja alamaailman – Dionysoksen ja Orfeuksen – välinen tasapaino. Sen tärkeimmät hahmot olivat Suuri Äitijumalatar ja hänen poikansa, jolla oli kaksoishenkilöllisyys. Kuningas, joka sai aikaan tasapainon näiden kahden tekijän välille, syntyi heidän liitostaan. Näiden kolmen kuvat olivat tärkeä aihe traakialaisessa aristokraattisessa taiteessa. Kuningas-orfistin opillinen asema ja hänen läpikäymänsä täydellistymisen asteet käyvät myös ilmi runsaiden hauta-antimien merkityksistä. Niiden joukossa on kuninkaallisen arvovallan symboleja, rituaaliastioita ja aseita. Traakialaisten asuinseuduilta löydetyt lukuisat aarteet viittaavat heidän perustaviin kosmogonisiin riitteihinsä, jotka liittyivät kuninkaan uudelleensyntymiseen ja hänen pyhään liittoonsa jumalattaren kanssa.

TARUJEN KUNINKAAT

      Traakiassa historiallinen nimettömyys loppuu toisen esikristillisen vuosituhannen puolivälin jälkeen, Troijan sodan aikoihin ja sen jälkeen. Kreikkalainen mytologia tarjoaa yleispiirteisen kuvan varhaisista traakialaisista kuninkaista mm. Orfeuksen, Rhesoksen, Lykurgoksen, Zalmoksiksen, Fineuksen ja Maronin hahmoissa. He olivat paitsi poliittisia hallitsijoita myös tärkeimmän kosmogonisen riitin pappeja ja suorittajia. Nämä hahmot kertovat historiallisesti tunnettujen kuninkaiden rituaalikäyttäytymisestä. Rhesoksen lailla heidän oli määrä muuttua ihmisen muotoisiksi henkiolennoiksi kuoleman jälkeen ja lausumalla dionyysisiä ennustuksia. Pangaiosvuorten luolassa heistä oli tuleva todellisen maailman ja tuonpuoleisen välittäjiä. Orfeuksen lailla heidän oli kohdattava aurinko kallioisella vuorenhuipulla tai Zalmoxiksen esimerkin mukaisesti heidän tuli vihkiä seuralaisensa kuolemattomuuden mysteeriin maanalaisessa asumuksessaan, joka vastasi merkitykseltään luolaa eli Suuren Äitijumalattaren kivistä kohtua.

HEVONEN

      Traakialaisissa metalliesineissä kuningas esitetään ratsastajan hahmossa. Hän liittyi erottamattomasti hevoseen, kuninkaallisen vallan peruttamattomaan symboliin. Kreikkalaiset myytit kertovat Traakian kuninkaasta Diomedeestä, jonka tammat söivät ihmisiä. Mutta kun Herakles voitti Diomedeen, tämä joutui omien hevostensa surmaamaksi. Hevoset siis takasivat sekä voiman että vallan. Myös Lykurgos kuoli hevosten repimänä rohjettuaan vastustaa kaikkivaltiasta Dionysosta. Molemmissa tapauksissa hevosten aiheuttama kuolema merkitsi dynastian loppua. Mutta hevoset saattoivat myös taata isännilleen voiton. Rhesus olisi voinut tulla voittamattomaksi ja Troija lyömättömäksi ”jos hänen hevosensa olisivat juoneet Skamandros-joesta”. Hevoset kuuluivat selvästi rituaaleihin, joita toimitettiin hallitsijan hautajaisten yhteydessä. Hevonen uhrattiin haudalla vainajan uudelleen syntymisen takaamiseksi. Hevosuhri oli heti ihmisuhria seuraava uhrieläinten arvoasteikossa. Maanpäällisessä elämässään ihmiset ja hevoset kohtasivat yhdessä sodat ja muut koettelemuksia. Niinpä heidän oltava yhdessä myös tuonpuoleisessa

APOLLON JA SUUREN ÄITIJUMALATTAREN RITUAALIESINEET
Rogozenin aarre

      Rogozenin aarteen lukuisten astioiden joukossa on useita rituaaliesineiden sarjoja. Neljä juoma-astiaa, joiden ulokkeissa on kuvattu Apollon pää ja kaadin, jossa on kullattu kirjoitus ”Kotys, Apollon poika (ja palvelija)” ovat tilauksesta tehty rituaaliesineiden sarja. Se on todennäköisesti lahja Odrysian kuninkaalta Kotys I:ltä tribaldien hallitsijalle Halekselle ja sitä on todennäköisesti käytetty orfisten mysteerien initiaatiomenoissa. Toiset neljä juoma-astiaa, jotka on koristettu ihmisten ja härkien päillä, sekä kaadin, jossa on Jumalattaren kuva siivekkäiden kentaurien ympäröimänä, muodostaa nk. Suuren Äitijumalattaren sarjan. Sitä käytettiin todennäköisesti myös härkäuhreissa. Härkä oli Dionysoksen, Suuren Jumalattaren pojan, keskeinen eläinhahmo. Jumala revitään palasiksi härän muodossa, jotta se syntyisi uudelleen ja antaisi siten toivoa uskoon vihityille.

BOROVON AARRE

      Borovon aarre edustaa tyypillistä rituaaliesineiden sarjaa. Se oli poliittinen lahja Odrysian kuninkaalta Kotys I:ltä tuntemattomalle geettien hallitsijalle. Sarjaan kuuluu viisi astiaa, joista eräät on kuvattu kannu-rhytoniin tehdyissä kuvissa. Yksittäinen jumala pitää käsissään rhytonia, joka on identtinen aarteen sfinksinhahmoisen rhytonin kanssa. Eros-maljankantaja pitelee samanlaista rhytonia ja suurta maljaa. Borovon aarteen esineet oli todennäköisesti tarkoitettu mysteerimenoihin, jotka liittyivät traakialaisten uskomuksiin kuolemattomuudesta. Tämä liittyy Dionysokseen, joka kärsimyksellään ja toistuvalla paluullaan tuonpuoleisesta tämänluoleiseen elämään varmisti paikkansa kuolemattomien jumalten joukossa. Häntä palvelevat uskoivat, että he voivat näin saavuttaa ikuisen elämän myös itselleen.

TRAAKIALAISIA KUNINGASKUNTIA

      Todettuaan, että traakialaiset ovat intialaisten jälkeen maailman väkirikkain kansa Herodotos (400-luku eKr.) lisäsi, että he ovat myös hajanaisia eivätkä koskaan voisi yhdistyä. Tämä ”historian isän” tarkka luonnehdinta Odrysian dynastian ajoilta sai lisävahvistusta kaikkina aikoina Traakian ja Rooman välisistä suhteista aina Rooman vallan ulottamiseen Traakiaan ensimmäisen vuosisadan jKr. ensimmäisellä puoliskolla. Epäyhtenäisyyden syinä olivat traakialaisten etnokulttuurisen alueen fyysisiset, maantieteelliset, kulttuuriset ja historialliset piirteet. Tämä alue oli suurin lajissaan Kaakkois-Euroopassa antiikin aikana. Traakialaisseudut ulottuivat Dneprin ja Dnestrin varsilta Venäjällä ja Ukrainassa Struma (Strymon) -joen varrelle, Mustallemerelle ja Marmaramerelle idässä sekä Egean rannikolle ja Thasoksen, Samothraken, Lemnoksen, Naksoksen ja Imbroksen saarelle. Vähän-Aasian Traakia – mukaan luettuina Vitini ja Troas – kuului myös tähän alueeseen.
      Traakian itäiset ja eteläiset osat niin Euroopassa kuin Vähässä-Aasiassa kreikkalaistuivat jo varhaisessa vaiheessa 700-luvulta eKr. alkaen. Se sai aikaan luovia yhteyksiä ja kultturisen synteesin. Rannikko oli helleenisten polisten (kaupunkivaltioiden) aluetta. Sisämaa oli kuitenkin dynastisten sukujen jakama, joista eräiden nimet ovat edelleen tuntemattomia. Toiset kuitenkin antoivat periksi pyrkimykselleen saavuttaa valtaa ja kilpailla. Niinpä 400-luvulta lähtien Traakia oli Euroopassa ja Vähässä-Aasiassa sijaitseva kuningaskuntien maa. Suotuisissa olosuhteissa nämä valtiot olisivat voineet saavuttaa vakauden ja historiallisesti tunnetun jatkuvuuden. Kirjallisten, epigrafisten, arkeologisten ja numismaattisten lähteiden mukaan tunnetuimmat traakialaisvaltiot olivat odryysien, bessiläisten, edoonien, vitiinien, triballien ja geettien kuningaskunnat.

BESSIT

      Satrojen, 300-luvun toisen puoliskon ja sen jälkeisen ajan bessiläisten, hallitsijassa yhdistyi sekä kuninkaallinen että papillinen valta alueella, jonka keskuksena oli Dionysoksen pyhättö, yksi antiikin ajan suosituimmista ennustuspaikoista. Bessi-nimen käyttö liittyi satrae-nimityksen häviämiseen sotilaallis-poliittisista ja ennen kaikkea uskonnollisista syistä. Kolmannen vuosisadan eKr. jälkeen termistä tuli kaikkien traakialaisten yleisnimitys. Bessiläisdynastia, jonka valtio joutui odryysien haltuun todennäköisesti 400-luvun lopulla tai 300-luvun alussa eKr., pysyi hallitsijanimiltään tuntemattomana aina ensimmäiselle esikristilliselle vuosisadalle saakka, jolloin heidän johtajansa Rhabokentes mainitaan. Vologaesos-niminen pappi esiintyy myöhemmin lähteissä. Duvanlista löydettyjen kuuden rikkaan haudan antimien tyypit ja sijainti kertovat paitsi dionyysisistä riiteistä, joihin bessiläiset liittivät, myös mainitsevat kahden kuninkaan nimet – Skythodokoksen ja Dadalemeksen.

ODRYYSIT JA HEIDÄN DYNASTIANSA

      Kuuluisan 400-luvulla eläneen ateenalaisen historioitsijan Thukydideen mukaan Odrysian hallitsijat loivat Euroopan suurimman valtion, joka ulottui Adrian mereltä Mustallemerelle. Valtion perustaja ja ensimmäinen historiallisesti tunnettu hallitsija oli Teres I, joka hyötyi Dareios I:n johtaman suuren persialaisarmeijan perääntymisestä skyyttiläisiä vastaan käymältä sotaretkeltään (514 eKr.). Teres I ulotti odryysivaltion rajat Tonavan alajuoksulle. Hänen poikansa Sparadokos ja Sitalkas sekä heidän seuraajansa aina Kotys I:een asti laajensivat vaikutuspiiriään Tonavan suulta Mesta (Nestos)-joen suulle ja he jakoivat Ateenan kanssa Egeanmeren ja Marmarameren rannikkoseutujen poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen hallinnan.
      Viidennellä vuosisadalla ja 300-luvun ensimmäisellä puoliskolla Odrysian dynastia kehittyi Traakian rikkaimmaksi ja valtavia resursseja keskitettiin Odrysian kuninkaalliseen aarrekammioon. Luettelot maksetuista veroista ja hopea- ja kultaesineinä vastaanotetuista ”kuninkaallisista lahjoista” mainitsevat 500 tai jopa 1000 leiviskän kokonaispainon (1 leiviskä = 26 kg). Tuohon aikaan näiden määrien veroisia olivat ainoastaan Persian valtakunnan rikkaudet.
      Koko Kaakkois-Eurooppaan vaikuttaneen poliittisen ja taloudellisen laman myötä (3. – 1. vs. eKr.) Odrysian dynastia vähitellen menetti suuria alueita, mutta valtakunta säilyi aina Rooman varhaiselle keisariajalle, jolloin se muuttui Rooman vasallivaltioksi. Tämä kausi puolestaan loppui 45 jKr., kun keisari Claudius perusti Traakian provinssin Haimosvuorten (nyk. Balkanin vuoret) ja Egeanmeren väliselle alueelle.

   Seuraava sivu >>